Anything new?

Oletko koskaan miettinyt, miksi uusiin asioihin heittäytyminen on monelle niin vaikeaa? Tämä piirre tuntuu olevan hyvin yleinen etenkin meidän suomalaisten keskuudessa. Uusia jumppia ei voi mennä kokeilemaan, jos ei vaikka pysykään ensimmäisellä kerralla mukana askelissa. Niin, olisihan se aivan kamalaa jos vaikka aloittaisi v-askeleen väärällä jalalla. Koko jumppasali varmaan nauraisi. Ja ajatella jos naapurin kymmenen vuotta treenannut Kirsi vaikka nostaisikin Pumpissa enemmän rautaa kuin minä itse! Tämähän olisi suoranainen julkinen nöyryytys!

Itsensä nolaamisen pelko on suorastaan valtava useimpien ihmisten keskuudessa. Mitä me oikeastaan pelkäämme? Miksemme välillä voisi yksinkertaisesti vain höllätä ja annettaisiin palaa oikein kunnolla? Tehtäisi jotain oikein repäisevää ja ex temporea! Elämästäkin saisi huomattavan paljon enemmän irti, kun välillä vaan uskaltaisi laittaa itsensä likoon 110%. Se ei toki aina ole helppoa, mutta siihenkin voi oppia. En minäkään aina ennen uskaltanut lähteä mukaan kaikkiin uusiin juttuihin. Ja ehkä se kuuluukin osittain teini-ikään, ei uskalleta erottua muista. Enää se ei kuitenkaan ole mikään käypä syy jättää jotakin tekemättä, ja niinpä askel kerrallaan ryhdyin harjoittelemaan heittäytymistä. Se lähti liikkeelle pienistä teoista. Ensin futiskentillä tutussa ympäristössä uskalsin yrittää uutta, viime treeneissä harjoiteltua harhautusta. Aina se ei onnistunut, mutta positiivisen palautteen kautta uskalsin yrittää uudestaan ja lopulta opin sen.

Seuraavana askeleena tulivat ryhmäliikuntatunnit. Olin aina ollut hyvin skeptinen kaikkien ”akkojen” jumppien suhteen, vaan kerran äitini puoliksi pakottamana uskaltauduin spinning-tunnille. Ja yrjö meinasi lentää tämän ”akkajumpan” jälkeen. Enpä olisi tuolloin uskonut, että jonain päivänä itse ohjaan spinningejä. Taas sain siis lisää kipinää ja halua kokeilla uusia juttuja. Ja näin tämä polte eteni aina tähän päivään asti. Nyt olenkin pää kolmantena jalkana joka paikassa kokeilemassa kaikenlaisia uusia virityksiä, enkä kadu hetkeäkään! Meidän jokaisen täytyy vain löytää se oma juttumme ja sitten: fire away, boys and girls! Tärkeää on myös pyrkiä luomaan muille ihmisille optimaalinen ja kannustava ympäristö, jotta uusien asioiden kokeminen olisi mahdollisimman mielekästä. Tehkäämme siis tässäkin niin kuin toivoisimme itsellemme tehtävän.

Yleinen negatiivisuus on toinen asia, joka minua surettaa. Se on tuntunut lisääntyvän viime aikoina. Voi toki olla, etten ole aiemmin kiinnittänyt siihen samalla tavalla huomiota kuin nyt teen. Oli miten oli, katukuvassa kiireiset ihmiset säntäilevät paikasta toiseen suu mutrulla, vältellen vastaantulijoiden katsekontaktia. Onhan helpompaa kaivaa Nokialainen taskusta ja räplätä sitä ennemmin kuin katsoa tuiki tuntematonta ihmistä silmiin. Kaupan kassalla puolestaan tiuskitaan myyjälle hitaasta toiminnasta ja kiskurihinnoista. Ja auta Armias jos kassalla sattuu olemaan harjoittelija! Saletisti päivä on pilalla. Kestihän kauppareissu tällöin ruhtinaaliset kaksi minuuttia kauemmin, kun aloitteleva kassaneiti joutui kysymään neuvoa kuitin mitätöinnissä.

En tietenkään halua yleistää liikaa. Ja toki meillä kaikilla on oikeus olla kokeilematta mitään uutta tai murjottaa, jos siltä tuntuu. Mutta ihan vaan näin yleisesti pohdiskeltuna ja ilmaan heitettynä ajatuksena uskallan kuitenkin väittää, että uudet elämykset ja positiivisempi asenne saattaisi joissain tapauksissa aiheuttaa lisääntynyttä hyvinvointia, uusia ihmissuhteita, vireystilan kohoamista ja jopa elämänlaadun paranemista. Kannattaakin siis huolella miettiä uskallatko ottaa tätä riskiä, ja kokeilla ensi kesän ulkomaanmatkaa pelkällä menolipulla.

Lue Jannin muut kirjoitukset.
Lue myös Jannin blogi.