Dieetin puoliväli häämöttää

Dieettiä on takana kymmenisen viikkoa ja puoliväli alkaa häämöttään. Kiloja on pudonnut reilut seitsemän.

Tällä dieetillä teemme kaiken erilailla kuin ennen. Teen aerobista selvästi enemmän, rasvaa on ruokavaliossa enemmän, hiilareita vähemmän ja tankkauspäivä on ainakin toistaiseksi kerran viikossa. Ensin vastustelin muutosten tekemistä, koska viime dieetti sujui niin hyvin. Luotan kuitenkin täysin valmentajani Bullin sanaan ja hyvältä on tuntunut tämäkin tapa. Syksyn MM-karsinnassa täytyy kuitenkin olla selvästi parempi, kuin 1,5 vuotta sitten. Ja minä todella aion olla!

Punttitreenien suhteen olen siitä poikkeuksellinen treenaaja, että minulla ei ole treeniohjelmaa. En tietenkään suosittele tätä kenellekkään valmennettavallemme, mutta perustelen asiaa seuraavasti:
Minulla on lähipiirissäni niin paljon Pro ihmisiä, että treenit ovat varmasti aina kovia. Jo pelkkä Bullin länäolo salilla saa minut yrittämään kovasti. Usein hän heittää ennen treeniä ohjelman, jonka teen. Kollegani Kivisen Tero (Bullin treenikaveri) vetää kerran viikossa minulle jalkatreenin. Tarvittaessa tiivistämme ohjattujen treenien määrää vielä ennen kisaa. Osan treeneistä teen myös Arin (aivan, juuri sen Gozillan) kanssa. Hänen tapansa treenata on erilainen, mutta ei yhtään sen huonompi. Olen oppinut varsin paljon treenaamisesta ja omasta kropastani viimeisen vuoden aikana. Minulla toimii se, että joka kerta treeni on hieman erilainen.

Taustajoukot ovat Pro-tasoa, mutta niin ovat heidän odotuksensakin. Turhaa kiitosta ei vielä tässä vaiheessa heru! Yritin ehdotella Fastin toimitusjohtaja Ollille, että josko kuvattaisiin treenivideota tänne. Myös Pakkiksen Miken kuvaukset pitäisi mielestäni pian aloittaa. Olli vaan totesi rauhalliseen tapaansa, että kuvaillaan sitten kun olet kunnossa. Samoin iloitsin yhtenä päivänä salilla Arille, että katso, S-kokoinen treenivyö menee jo viimeisimpään kiristyskohtaan. Ari totesi myyvänsä aika usein naisille XS-kokoisia vöitä. Bullilta sentään tuli viikonloppuna kommentit posetreenin jälkeen, että kiristynyt olen. Tiedän, että minulla on paras mahdollinen tukiverkosto projektissani.

Miten sitten voin itse kilpailla ja samalla valmentaa? Bull on FitFarmin päävalmentaja ja hän suunnittelee kilpailijoiden ruokavaliot ja treeniohjelmat. En missään tapauksessa lähtisi yksin valmentamaan ketään kisaan. Kisaviimeistelyiden tekeminen itsessään on jo varsin haastavaa, ja mitä tahansa voi sattua. Bullin 10 vuoden ammattitaidolla tästä asiasta ei tarvitse kilpailijan huolehtia.

Olen luonteeltani hyvin energinen ja avulias ihminen. Olen varsin innoissani, kun saan auttaa teamimme kilpailijoita poseeraamaan ja vetää heille sikatreenejä salilla. Jos joku valmennettavamme minut kisoissa pesee, niin hän on ehdottomasti voittonsa ansainnut. Minulle on kunnia asia, että kaikki teamiläisemme ovat lavalla viimeisen päälle hyvässä kunnossa ja esiintyminen on hienoa. Varsin usein fitnesslajit ovat yksin puurtamista, mutta meillä homma hoidetaan porukalla. Ja onhan meitä valmentajiakin kilpailijan tukena iso joukko.

Töitä olen puskenut kovasti ja ensi syksyn Go Fat Go -haasteen suunnitelmat ja kuvaukset ovat tämän viikon ohjelmassa. Rakastan tätä työtä! Saan laihduttaa ihmisiä ja itse voin olla heille esimerkkinä, että kyllä kiireinenkin ehtii, kun vaan haluaa.

Ihanaa loppu viikkoa kaikille!=

Jaa Tämä artikkeli:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us
  • RSS
Tallennettu kategorioihin Dieetti, Punttimimmit, Treeni