Olen käynyt katsomassa lähes kaikki kevään ja syksyn body- ja fitnesskisat viimeisen kahdeksan vuoden ajan. Fitness Classic 23.4.2011 oli poikkeuksellinen kerta, sillä silloin en ollutkaan katsomossa kannustamassa, vaan itse lavalla toteuttamassa pitkäaikaista haavettani.

Kisat oli mieletön kokemus ja kisapäivä myös kaikkea muuta mitä olin kuvitellut. Matka alkoi perjantaina, jolloin ajoimme huoltajani Sanna-Leenan kanssa Helsinkiin illan kilpailijakokoukseen. Kilpailijakokouksessa löysin onneksi pian tuttuja kasvoja, eli sarjani kisaajista Annakaisan ja Senjan. Tosin nopeasti tuli tutustuttua myös uusiin tyttöihin, jännityksestä huolimatta oli rento meininki. Kilpailijakokouksessa käytiin läpi kisaan liittyviä käytäntöjä, mitattiin pituus ja tuomari tarkisti asun ja kengät.

Kilpailijakokouksen jälkeen matkasin ruiskurusketukseen, ja hotellille pääsin vasta illalla. Ripsihuoltajani Meba oli samassa hotelissa, ja ripsiä korjailtiin vielä ennen nukkumaanmenoa.

Uni ei meinannut tulla millään, ja parin tunnin yöunien jälkeen lauantaiaamuna kuudelta olin jo meikattavana ja kampauksessa. Huoltajani ajelutti minut vielä rusketettavaksi ja kisapaikalle ehdimme puoli kymmenen maissa. Kulttuuritalon takahuoneesta etsittiin sopiva tila, jossa pumppailla ja viimeistellä kaikki kuntoon. Siellä iski ensimmäistä kertaa hirveä jännitys. Onneksi viimeistelyeväät ja hyvä huoltaja rauhoittivat niin paljon, että lavalla jo hymyilytti. Itse kisatapahtumasta en muista paljoakaan. Ihaninta oli nähdä katsomossa tuttuja ihmisiä ja kuulla kannustushuutoja. Tietyllä tapaa nautin lavalla olosta, vaikka samalla tärisin pelosta. Sitä hetkeä varten oli tehty töitä vuodesta 2002 lähtien.

Alkukisan jälkeen oli viisi tuntia aikaa finaaliin. Menimme vanhempieni ja kavereitten kanssa hotellihuoneelle, jossa tankkailin parilla riisikakulla ja otin rennosti. Kello kolmen jälkeen menimme takaisin kisapaikalle ja aloitin uudet valmistelut. Finaalin jälkeen iski mieletön väsymys. Palkintojenjako oli vasta arviolta 3 tunnin päästä ja lähinnä vain istuskelin aulassa ja odottelin. Pahimman väsymyksen helpotettua menin taas juttelemaan muiden tyttöjen kanssa, mahtavaa porukkaa ja takahuoneessa oli todella hyvä henki.

Sijoitukseni oli kolmas, johon saan olla tyytyväinen. Kunnon suhteen jäi puolestaan parannettavaa seuraaviin kisoihin. Matka on ollut antoisa, olen oppinut paljon uutta, saanut hienoja kokemuksia ja tutustunut ihaniin ihmisiin. Minulla on ollut myös mielettömät tukijoukot, enkä osaa edes kertoa miten kiitollinen olen kaikesta saamastani avusta ja kannustuksesta. Kiitos!

Kisakipinä syttyi ehkä vieläkin voimakkaampana ja muutaman lepopäivän jälkeen jatkuu matka kohti uusia tavoitteita, palataan!

Lue myös Karitan blogi