Jutta G:n kisaprojekti 2011

Tervehdys kaikille,

Lienee paikallaan esitellä hieman kuka olen. Jutta Gustafsberg, 37 v ja asuinpaikka Tampere. Olen 7 vuotiaan Maxin äiti ja ammatiltani olen yrittäjä. Voisin toki sanoa olevani julkkis, mutta siinä hommassa ei oikein palkoille pääse. Pyöritän Jari “Bull” Mentulan ja muun teamimme kanssa FitFarm valmennuskonseptia. Kuluneen vuoden aikana meillä on ollut yli 50 000 ihmistä netin kautta valmennuksessa. Lisäksi meillä on motivoitunut joukko henkilökohtaisia valmennettavia, sekä kisaan tähtääviä kilpailijoita. Ammattinimikkeenä käytän sanaa fitness valmentaja.

Tämän lisäksi olen osakkaana Sunny´s vaateketjussa ja yhtiömme järjestää myös Miss Suomi-kiertueen. Valmennustouhut haukkaavat kuitenkin suurimman osan työajastani, sillä tarvetta palveluillemme tuntuu olevan. Olen myös mukana järjestämässä Fitnessmalli kilpailua.

Historian havinaa

Kilpailin joskus sata vuotta sitten fitness-kisoissa. Ammatiltani olin siihen aikaan poliisi. Silloin ei ollut vielä body fitness kisoja olemassakaan ja voitte uskoa, että vapaaohjelmat olivat hieman huvittavia! Minä olen notkea kuin norsu : ) Eikä meillä mitään lihaksia ollut, mutta yritys oli kovaa. Sitten siirryin kilpailemaan Ms Galaxy kisoihin, jossa fysiikan lisäksi kiivettiin armeijan esterataa. Se laji olikin minulle ominainen. Voitin SM:n ja olin EM kisoissa toinen. Harmi, että tuo laji hävisi aikanaan sitten kokonaan.

Mutta onneksi tänä päivänä on body fitness! Kymmenen vuoden kisatauon jälkeen päätin näyttää, että kyllä äiti, kiireinen bisnesnainen ja elämäntapa kuntoilijakin voi kavuta kisalavalle keski-iän kynnyksellä. Otin tavoitteeksi Masters SM:t keväälle 2010. Aikaa ei ollut paljoa. Valmistautuminen kisaan alkoi syksyllä 2009, joten treenit oli tehtävä sata lasissa. Bull veti puolen vuoden ajan joka aamu hirmuisia tappotreenejä minulle. Täytyy toki muistuttaa, että takana oli parikymmentä vuotta kuntosalilla käyntiä, joten ei tätä kehoa ihan puolessa vuodessa synnytetty.

Mutta aivan hirmuinen muutos saatiin naiseen aikaiseksi! Kisat menivät yli odotusten ja tuloksena oli Mastereiden SM voitto. Samassa kisassa voitin myös yleisen sarjan, ja pääsin edustamaan Suomea EM-kisoihin. Sieltä tuliaisena 6. sija. Kilpailen siis pitkässä sarjassa, joka KV- kisoissa tarkoittaa +168 cm ja Suomessa +163 cm.

MM-kisat tähtäimessä

Kilpaileminen piti lopettaa tähän, mutta… Koin, että kroppani ei ole lähelläkään sitä, mitä se voisi olla. Jotain oli jäänyt hampaankoloon ja pahasti. Näin ollen teimme suunnitelmat, että kilpailen seuraavan kerran syksyllä 2011. Alkoi hirmuinen lihasten kasvatus ja puutteiden paikkaaminen. Eniten treeniä on painotettu jalkoihin ja nyt näyttääkin siltä, että olen saanut pyöreät pakarat – jee!  Jalkoihin on kauttaaltaan tullut lisää lihasta. Itse koin isoksi puutteeksi olkapäät. Nyt niihin on saatu lihaa lisää. Myös selkä oli puutteellinen ja myös sinne on kehitystä tullut. Jaa että mihinkä olin sitten tyytyväinen? Vatsalihaksiini tietenkin.

Töitä olen tehnyt siis hurjasti. Olen päättänyt panostaa syksyn kisaan täysillä. Osallistun 24.9 Lappeenrannassa MM-karsintaan. Bull vastaa valmennuksestani. Osan treeneistä teen PT:mme Teron ohjeistamana. Nytkin on takareidet niin kipeänä Teron eilisestä rääkistä, että ei meinaa liikkeelle päästä. Poseerausharjoittelusta vastaa Pajulahden Minna miehensä Kimmon kanssa. Olen siis hankkinut maan parhaat tukijoukot itselleni.

Dieetti

Kisadieetti alkoi toukokuun alussa. Pyrin pitämään itseni offilla ns. ok kunnossa. Toki kiloja saa tulla kisan jälkeen ja olenkin havainnut, että kehitystä tulee parhaiten, kun paino pyörii 70 kg:n paikkeilla. Painoa on lähtenyt nyt kuutisen kiloa ja pikku hiljaa alkaa näyttämään siltä, että laardin alta kuoriutuu esiin fitness-kilpailija. Tästä eteen päin kiloilla ei ole merkitystä, kunhan kiristymistä tapahtuu. Ja tapahtuuhan sitä, kun vaan noudattaa pilkulleen saatuja ohjeita.

Minulle dieetti on mukavaa aikaa. Ei ole pahempia mielitekoja, elämä on säännöllistä ja suunniteltua. Ja joka aamu peilistä katsoo hieman eilispäivää kireämpi nainen. Tulen päivittämään tänne kuulumisiani niin dieetin kuin treenienkin suhteen. Kuvia tulette näkemään paljon, sillä teemme Pakkiksen Miken kanssa tiivistä yhteistyötä. Mutta vielä pitää aste kiristyä, että uskallan julkisesti vähäpukeiseksi heittääntyä.

Toivotan kaikille iloista viikkoa ja palailen fiiliksiin tuota pikaa!

Jaa Tämä artikkeli:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us
  • RSS