Sen kunniaksi, että täytin juuri 21, voin kertoa hieman ajasta kun olin vielä nuori ja hassu, ja päähäni pälkähti ajatus kilpailemisesta. Monellahan se on mielessä, mutta päässä pyörii vaikka minkälaisia kysymyksiä. Onko minusta siihen? Onkohan lihasta tarpeeksi? Miten dieetti sujuu? Entä jos en pärjää?

Nuoren neidin sydämellä oli luonnollisesti myös asioita, jotka muuten niin kiinnostavassa lajissa hieman epäilyttivät. No tässä (hieman nolo) lista siitä, mitkä olivat ykköshuolenaiheeni miettiessäni kisaamista:

Dieetillä ei voi juoda maitoa.
Käsistä pitää ajaa ihokarvat, ja sitten tulee inhottava sänki.
Kisavärin laittaminen on typerää, ja värin lähteminen kestää viikkotolkulla.
Eräät..no, naiselliset muodot katoavat.

Siinä näitä sitten aikani pohdin, ja pystyin kuin pystyinkin tarttumaan haasteeseen epäkohdista huolimatta. Ja Tadaa! Yllättäen yksikään asia tältä listalta ei mieltäni painanut koko dieetin aikana. Yleensähän vaikeudet on voitettavissa, ja niin olivat nämäkin nuoren tytön murheet. Vieläpä helposti:

En juonut juurikaan maitoa, se pitää paikkansa.

Sen jättää ihan mielellään pois kun nekin kalorit voi vaikka syödä. Mutta vettä saa juoda senkin edestä! Että jano ei kyllä pääse yllättämään.
En ajanut käsistä ihokarvoja.

Tuskin sen takia hävisin yhtäkään sijoitusta.
Siinä vaiheessa on aivan sama, vaikka kaikki naapurisi olisivat maalamassa sinua vihreäksi; ei juurikaan kiinnosta.

Värin laittaminen sitä paitsi nostattaa mukavasti kisatunnelmaa ja jännitystä. Pois väri lähti kyllä näppärästi karhealla kuorintapyyhkeellä, kun hinkkasin niin että lähti varmaan puolet ihostakin. Ja heti tuli ikävä kaunista rusketusta, kun tilalla oli hinkkauksesta possunpunaiseksi muuttunut peilikuva.
Lähti, ja lähti paljon muutakin.

Mutta tulivat takaisin, eikä se vaatinut suuriakaan ponnisteluja.

Yhteenvetona voisin todeta, että etukäteen murehtiminen on äärimmäisen turhaa. Ainakaan sen takia ei kannata jättää yhtäkään unelmaa toteuttamatta.

Lue Janikan muut kirjoitukset.
Lue myös Janikan blogi.