Leirielämää, ei sen enempää

Tuli tuossa pyörähdettyä Orissaarella Fit-campilla. Odotin leiriä ja leiriltä paljon, enkä joutunut pettymään! Leiri oli varustettu mukavalla yhdessäololla, ekstra-ohjelmalla sekä tietenkin super-kovalla treenillä ja ihanilla ihmisillä.

Leirille lähtö oli sunnuntaipäivänä. Minulla oli takana juontoviikonloppu Pioneerifestareilla, joten pari yötä oli tullut nukuttua vähän heikonlaisesta. Tämä pisti hiukan jännittämään sunnuntaiaamuna kun pakkailin tavaroita muistuttaen lähinnä kesken päiväunien herätettyä käenpoikasta tukka pystyssä ja silmät ristissä. Mutta kyllä sitä vain kummasti virkistyi kun pääsi reissun päälle! Sunnuntai-illan treenit menivät Tallinnassa MyFitness salilla ja ensimmäisenä rääkkiin pääsivät pohkeet ja takareidet. On se kumma kuinka saa aina rutistettua itsestään viimeisetkin mehut kun joku piiskaa vieressä!

Ensimmäinen yö vietettiin siis Tallinnassa. Aamulla treenit jatkuivat olkapäiden kanssa tuolla samaisella salilla, jonka jälkeen olikin aika jo lähteä kohti Orissaarta. Mikä siinä körötellessä kun aurinko paistoi ja fiilikset olivat muutenkin katossa! Ja saattoipa yksi Janni-tyttönen hiukan torkahtaakin matkalla kivasti keinuvaan autoon..

Saavuimme Orissaareen ja lähdimme melkeinpä suorilta salille. Illalla ohjelmassa oli naamiaiset, jotka me suomalaiset osallistujat olimme sitten ymmärtäneet hiukan väärin. Luulimme kyseessä olevan jonkun sortin pallopeli hauskasta eestinkielisestä nimestä johtuen (Maskiball). No siinähän sitten ihmettelimme kun Elvikset ja luurankonaiset juoksentelivat pitkin leirialuetta!

Leirin aikana sain yksityistunteja aivan upealta fitnessin EM-overall voittajalta Natalia Kiivikkaalta, joka auttoi minut alkuun vapaaohjelma harjoitusten kanssa. Kävimme läpi useita eri harjoituksia niin venyttelyn kuin temppujenkin osalta. Oli kaikkien aikojen antoisinta antia, ei voi muuta sanoa! Minulle annettiin käteeni avaimet huipulle, loppu on itsestäni kiinni. Nyt tiukkaa treeniä ja harjoittelua niin hyvä tästä tulee!

Keskiviikkona ehdin vetäistä vielä yhdet vapariharjoitukset Natalian kanssa, sekä puntin. Sen jälkeen meidän seurueen oli aika palata takaisin Suomen maalle. Leiriltä jäi mieletön polte ja halu kehittää itseään. Se kai oli juuri tarkoituskin, joten leiri onnistui täydellisesti. Mikä olisikaan ollut parempi tapa viettää viikkoa kuin treenata hyvien tyyppien kanssa, saada uutta potkua omiin treeneihin, tutustua uusiin ihmisiin ja ennen kaikkea päästä toteuttamaan itseään? Enpä ihan hätään keksi mitään. Leirielämä – check!

Jaa Tämä artikkeli:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us
  • RSS
Tallennettu kategorioihin Fast, Treeni