Road 2 Fibo

Vuosi 2011 alkaa olla taputeltu hiljalleen. Vuosi on ollut kaikin puolin upea ja täynnä hienoja kokemuksia ja ennen kaikkea vuosi on ollut kehityksen kannalta paras koskaan. On upea huomata kehitystä ja suhteellisen nopeaakin vielä monien vuosien jälkeen. Kehityksen takana on tietysti systemaattinen kova harjoittelu ja äärimmäisen tarkka ruokavalio.

Totta kai kovaa on treenattu aikaisemminkin ja syötykin on tarkasti, mutta 2011 vuoden aikana homma on muuttunut paljon ja nyt hommat tehdään niin kuin ammattilaisen pitääkin tehdä. Lisäksi kehityksen yksi merkittäviä tekijöitä ovat henkilöt, joiden kanssa olen työskennellyt. Tämän tiimin kanssa on yhdessä muutettu monia asioita ja löydetty juurikin minulle sopivia menetelmiä. Olen todella otettu kun saan toteuttaa tätä unelmaani Milos Sarcevin, Marko Savolaisen, Antti Pirisen, Olli Suomisen ja tietysti treenikavereideni Tero Kivisen ja Antti Filatoffin kanssa. Olen moneen kertaa heitä kiittänyt mutta ikinä sitä ei tee liikaa…

Vuosi 2011 on ollut, vaikka kliseeltä se kuulostaakin, minulle sitä mitä olen aina halunnut ja sitä mitä olen unelmoinut. Ihmiset lähelläni tukevat minua ja potkivat eteenpäin (jos siihen joskus on ollut tarvetta). Yhtään treeniä ei ole jätetty väliin ja mistään ei ole tingitty. Fitfarmilla, jossa työskentelen päivät, ovat muut ottaneet vastuuta enemmän tarpeen tullen  ja tämä on mahdollistanut 100% keskittymisen kehonrakennukseen.

Muutama viikko sitten istuimme Fastin toimistolla ja mietimme ensivuoden kuvioita…missä kilpaillaan jne. Päätökset on nyt tehty ja aikatauluja rakennetaan paraikaa. Ensimmäiset kisat tulevat olemaan 21.4. Fibossa Saksassa ja seuraavat heti viikon päästä 28.4. Espanjassa. Tässä ovat siis ensimmäiset kiinnekohdat johon nyt keskitytään. Miten tulen kilpailemaan loppu vuonna on täysin auki koska, haluan nyt keskittyä näihin karkeloihin täydellisesti. Espanjan kisan jälkeen istumme uudestaan alas ja mietimme syksyn kuvioita tai jo mahdollisesti keväällä esim. New York Pro kisaa. Dieetti tulee alkamaan tammikuussa ja on aivan upea lähteä dieetille kun lähtökunto on sellainen mitä kaavailimmekin. Nyt ei tarvitse tiputtaa 15 kiloa pois huomatakseen ensimmäisen muutoksen niin kuin viime kisaan. Dieetti tullaa seuraamaan tarkasti ja luvassa on paljon materiaalia niin kuvien, videoiden kuin tekstienkin muodossa!

Tällä viikolla Marko saapuu Oulusta Tampereelle ja WFC:llä on tiedossa melkoista myllytystä, koska Markohan on yksi sairaimmista ja vaativimmista henkilöistä treenin suhteen mitä minä tiedän…niin on Miloskin, mutta Oulun maestrolla on omat ässänsä hihassa taas aivan varmasti! Markon kanssa keskitymme myös poseerauksiin ja niitä tullaan nyt jo hiomaan reippaasti. Lisäksi meillä on Markon kanssa kuvioita, joista tulette kuulemaan lisää piakkoin…

Minulta on usein kysytty salilla mitä juon aina treenin aikana. Minulla on 2 litran kanisteri mukana jota hörpin joka mahdollisessa välissä. Juoma on Miloksen suunnittelema ja perustuu Fast Amino Rushiin. Lisäksi mukana on Fast Sports Drinkkiä, Glutaminea, Beta-Alaninea ja Malto6:sta sekä Vitargoa. Teen juomasta laihan seoksen eli lisään vettä yli 1,5 litraa…tästä syystä Bullero painaa vatsa pystyssä aina lopputreenistä!!!

Seuraavaksi tekemisistä ja touhuista kuullaan kun olemme Dubaissa treenileirillä Suonikkaan kanssa…pysykää mukana!!!

Jaa Tämä artikkeli:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us
  • RSS
Tallennettu kategorioihin Fast, Treeni