Niin kuin otsikko kertoo nyt ollaan keskitytty treenaamiseen 100%:sti. Niin olen tietysti tehnyt aikaisemminkin, mutta nyt pyrin vielä paremmin hoitamaan kaiken. Keskityn treeneihin todella tarkasti ja yritän jokaisen sarjan, jokaisen toiston tehdä juurikin niin hyvin kuin on mahdollista. Oikotietä ei ole, mutta ei sitä tarvitakaan. Olen aina uskonut siihen, että kova työ palkitaan ennemmin tai myöhemmin…ja niin uskon edelleenkin!!!
Olen treenaillut Miloksen kanssa kerran viikossa ja treenit ovat olleet sitä tuttua Jättiläissarjaa toisen peräään. Olen todella otettu Miloksen neuvomista uusista liikkeistä ja tekniikoista. Joka kerta olen oppinut todella paljon. Olen oppinut myös sen, että treenit todella viedään loppuun asti… niin olen yrittänyt tehdä aina, mutta nyt hänen avustuksellaan ollaan päästy aivan uusiin ulottuvuuksiin ja tehoihin.
Eilen 28.9. olimme Ollin kanssa Mayorsilla ja vuorossa oli takareidet-pakarat-pohje -treeni. Milokselta tuli tekstiviestiä, että treenissä tulee muutamia yllätyksiä…olemme treenanneet yhdessä etureidet joten ajattelin, että sen pahempaa treeniä ei olekaan, mutta väärässä olin…taas kerran!
Treeni alkoi vatsoilla ja siinä tehtiin super-sarjoja kolme kierrosta. Sen jälkeen ensimmäiseen kiertoon. 7 liikettä pakkotoistoilla ja Bull oli kypsä. Tuntuma, paine ja polte takareisi-pakara -osastolla oli jäätävä. Uudet liikkeet todella kolahtivat ja kävely oli hankalaa. Toiseen kierrokseen lähdettiin pienen huilin jälkeen. Kolme sarjaa erilaisia versioita askel-kyykystä ja päälle istuen takareisiä. Kierros piti katkaista…miksikö…no siksi, että rehellisesti sanottuna annoin ylen eli olin pää roskiksessa kakomassa. Oli toisaalta mahtava fiilis ja toisaalta todella huono olo. Hieno sen takia, että olin taas päässyt sille tasolle mitä maksimaalisessa kehityksessä tarvitaan. Yritimme jatkaa treeniä, mutta aina muutaman sarjan jälkeen löysin itseni saman roskiksen tyköä…pohkeet teimme triplasarjana vai sanoisinko quatro-sarjana paremminkin eli neljäntenä liikkeenä melko voimakas oksennus, johon sarja päättyi aina…
Pari tuntia treenin jälkeen ajellessamme kohti Tamperetta mietimme miten tänään saisimme selkätreenissä yhtä paljon tehoa irti…
Fast.fi
Treenivideot
Treenipäiväkirjat
Verkkolehti






