Olin vielä maaliskuussa 2011 tähtäämässä toukokuiseen paikalliseen puolimaratoniin sekä sitä seuraavan syksyn maratoniin. Saatuani tiedon mahdollisuudesta kilpailla ammattilaisena hautasin hetkeksi maratonhaaveet ja aloitin systemaattisen lihaskasvatuksen. Eli ei juoksua, vaan paljon kovaa punttitreeniä. Niin ne kuviot vaan muuttuvat ;).
Ammattilaiskortin saatuani ensimmäiseksi tavoitteekseni asetin kilpailla New York Pro -kisassa. Koko 2011 kevät ja kesä menivät syödessä hyvin ja paljon sekä kovaa treenaten. Sallan takuuvarmalla tietotaidolla sekä ohjeistuksella kehitystä tuli älyttömästi! Tai siltä se ainakin tuntui, sillä olin edellisten kisojeni 2010 jälkeen pysynyt hoikkana tyttönä, kiitos juoksun. Olo oli mahtava, voimaa ja energiaa oli kuin pienessä kylässä ja motivaatio 110 prosenttinen.
Syksyn aloitimme taas hieman tiukemmalla ruokavaliolla, joka kuitenkin salli pieniä herkutteluja silloin tällöin. Myös aamuaerobiset tulivat kuvioihin neljä kertaa viikossa sekä punttia 5-6 kertaa viikkoon. Aamulenkit ovat minulle myös eräänlaista “terapiaa”. Olen aamulenkkeillyt ainakin 15 vuotta, ja siitä onkin muodostunut jo eräänlainen elämäntapa, josta tuskin koskaan luovun!
Projektin edetessä alkuvuoteen 2012 olin jo useita kiloja ja senttejä hoikempi, ja varsinainen dieetti aloitettiin tammikuussa todella hyvästä off-kunnosta. Talvi on edennyt jo helmikuuhun, kovasti toukokuun puoliväliä kohti ahertaen. Kaikki on itse asiassa mennyt loistavasti! Kalorit ovat tällä hetkellä noin 1800 kalorissa, harjoittelua salilla 5-6 kertaa viikossa, joista joka viides viikko kevyesti, sekä viisi aamulenkkiä intervalleineen.
Ruokavalio on sitä ihan perussettiä, eli kana-riisit, puuro-raejuustot, marjarahkat sekä tietysti heraprotskut ja palautumisjuomat ilman mitään sen kummempia kikkailuja. No, myönnetään nyt sen verran, että olen lisännyt tämän päivän trendituotteen eli treenilaturin treenipäiviin. Testasin Workout Shockkia kerran ja jäin koukkuun.
Kevään edetessä laitan vielä kuulumisia miten projektini etenee kohti Isoa Omppua ja kovia karkeloita.
Aurinkoisia, energisiä talvipäiviä, sekä liikunnan iloa kaikille!
Seuraa Lauran treenejä FAST Pro Teamin Facebook-sivuilta
Tsekkaa lisää kuvia Laurasta
Fast.fi
Treenivideot
Treenipäiväkirjat
Verkkolehti





