Kirjoittajan arkistot: Jari "Bull" Mentula
Treeniä, treeniä ja treeniä…

Treeniä, treeniä ja treeniä…

Niin kuin otsikko kertoo nyt ollaan keskitytty treenaamiseen 100%:sti. Niin olen tietysti tehnyt aikaisemminkin, mutta nyt pyrin vielä paremmin hoitamaan kaiken. Keskityn treeneihin todella tarkasti ja yritän jokaisen sarjan, jokaisen toiston tehdä juurikin niin hyvin kuin on mahdollista. Oikotietä ei ole, mutta ei sitä tarvitakaan.

Chest with Milos

Chest with Milos

Kolmantena yhteisenä treeninä Miloksen kanssa treenasimme rintalihakset. Rinnat ovat olleet yksi parhaiten kehittyvät lihasryhmät minulla, mutta Milos haluaa viedä niidenkin kehityksen aivan uusille asteille. Uskon itsekin fysiikkani parantuvan kun rintalihakset saavat laajuutta.

Back with Milos

Back with Milos

Muutama viikko sitten koin aivan uudenlaisia tuntemuksia kun Milos Sarcev saapui Tampereelle vetämään minulle selkätreenin. Tiesin etukäteen, että en tulisi pääsemään helpolla ja tiesin joutuvani äärirajoille, mutta intensiivisyys ja tahti yllätti pahasti…

Big Deal

Big Deal

Kun olimme Toronton kisamatkalla ja Pohjois-Amerikan turneella viime kesänä, yksi tärkeimpiä tehtäviä oli käydä vierailulla Kolosseum Gymillä eli Milos Sarcevin salilla. Tarkoitus oli keskustella hänen kanssaan mahdollisesta valmennuksesta jne. Aikataulut eivät kuitenkaan sopineet ja emme päässeet tapaamaan…

FITFARM TEAM – Kilpailija esittely osa 2

FITFARM TEAM – Kilpailija esittely osa 2

Esittely vuorossa on Body fitness kilpailija Sipoosta eli Carita Riiheläinen. Carita on kolmen lapsen 42 vuotias äiti , joka työskentelee kuntosaliohjaajana sekä ryhmäliikuntaohjaajana. Uusimpana ryhmäliikuntamuotona Carita ohjaa myös kahvakuulaharjoittelua. Hän on IKSA/IUKL:n sekä Spartan lisensöity ohjaaja.

WHAT’S UP???

WHAT’S UP???

Kaksi viikkoa on treenattu uudella ohjelmalla ja treenit ovat olleet todella hyviä. Ensimmäisellä viikolla tehostettiin treeniä pudotussarjoilla. Toisella viikolla tehtiin vain suoria kovia sarjoja ja nyt kolmannella on mukana taas pudotussarjat sekä rest-pause menetelmä.

FITFARM TEAM – Kilpailijaesittely osa 1

FITFARM TEAM – Kilpailijaesittely osa 1

Ensimmäisessä osassa esittelyssä on Bikini-kilpailija Kati Kiuru Kangasalalta. Kati on 36-vuotias ryhmäliikuntaohjaaja, personal trainer ja Spartan lisensoitu kahvakuulaohjaaja. Liikuntaa työstetään siis erittäin monipuolisesti. Lisäksi hän kirjoittaa kolumnia Pro-Body -lehteen.

What now???

What now???

Nyt on aloitettu valmistautuminen seuraavaan tai seuraaviin koitoksiin eli huilaamiset on huilattu ja työn tekeminen aloitettu. Itse asiassa reissussa treenasimme vähintään kahdesti päivässä ja huilaamiset huilattiin kun kotiuduttiin.

Road 2 Toronto osa 9

Road 2 Toronto osa 9

Kaikki loppuu aikanaan ja niin käy myös Road 2 Toronto projektille. Itse en tykkää ikinä puhua mistään tietystä ajan jaksosta vain projektina, koska perus tekeminen tai ajatus maailma ei muutu oltiin sitten dieetillä tai offilla. Vain ravinnon määrä muuttuu mutta itse ravinto pysyy samana!! Lisäksi treenitehot kasvaa… Marko ja Antti ovat tämän luvanneet!